
Olen Petteri Nikki.
Arkkitehti, sarjayrittäjä, harrastelija-kestävyysurheilija ja perheenisä.
Tiesin jo 7-luokalla haluavani arkkitehdiksi. Piirsin ensimmäisen omakotitalon pohjapiirustuksen 12-vuotiaana. Ajatus arkkitehdin ammatista painui kuitenkin jonnekin taka-alalle vuosikausiksi viimeistään kun valinta taide- ja luonnontiedelukion välillä kallistui luonnontieteen puolelle oikeastaan hetken mielijohteesta.
Taaksepäin ajatellen se oli kuitenkin uskomattoman viisas valinta. Kohtalainen lukiomenestys ja jonkinlainen matemaattinen lahjakkuus takasivat opiskelupaikan teknillisen yliopiston konetekniikan osastolla. Aika varhain mielenkiinto suuntautui koneensuunnittelun sijaan tuotantotalouteen – ja toisena opiskeluvuonna edelleen arkkitehtuuriin.
Kävin kaksi kertaa kokeilemassa pääsykokeissa – laihoin tuloksin. Onneksi olin naapurilaitoksen opiskelija – sain osallistua arkkitehtiosaston kursseille ja tulin hyväksytyksi varsinaiseksi opiskelijaksi hyvän opintomenestyksen perusteella. Pääsin siis tavoitteeseeni, mutta ei ehkä ihan perinteisellä kaavalla. Koskaan ei kannata antaa periksi!
Olen työskennellyt isoissa konsulttitoimistoissa ja virkamiehenä. Ajatus yrittäjyydestä kypsyi vähitellen. Perustin yrityksen alkuvuodesta 2007 ja tein ensin viran hoidon ohella pientä ”firabeliä”, reilun vuoden jälkeen heittäydyin kokoaikaiseksi yrittäjäksi. Toiminta on siitä kasvanut vähitellen, ensin toisella toimipaikalla 2011, kolmannella 2015 ja neljäs tuli mukaan 2021. Nyt neljäntoista vuoden taipaleen jälkeen porukka on 25-henkinen ja toimipaikkoja on 4.
Maailma heilahti uuteen asentoon alkukesästä 2016, kun tulin kutsutuksi mukaan starttaamaan United Founders -yhteisöä. Marraskuussa samana vuonna meitä oli 6 samanhenkistä heeboa, joilla oli yhteinen tavoite; maailma voi olla parempi paikka ja rakennusala voisi toimia paremmin sen mahdollistamiseksi. Nyt samaan heimoon kuuluu jo yli 80 aivan mahtavaa tyyppiä!