WEEK 8 #covid-19

Viikon 8 täyttivät kuunvaihteen jälkeiset hallintotyöt. Yksi isommista hankkeistamme vaati runsaasti huomiotani, ja teki muiden projektien ja tehtävien hoitamisen nihkeäksi.

Viikon merkkitapaus oli pikavisiitti Kymenlaaksosta pääkaupunkiseudulle allekirjoittamaan valmistuvan hankkeen tarkastusasiakirjan viimeiset kohdat. En oikein osaa kuvailla sitä fiilistä. Tuntui oudolta poistua kotiympyröistä. Maailmanlopun fiilis oli jotenkin käsinkosketeltava, vaikka ihmisiä olikin jonkin verran liikkeellä. Silmiinpistävää on, että osa on jo kyllästynyt väistelemään toisia ihmisiä. Turvavälit jäävät noudattamatta.

Loppuviikosta pintaantui ensimmäisen kerran se ajatus, että tämä ei ole ohimenevää. Toki sitä on tullut ajateltua aiemminkin, mutta nyt se tuntui jotenkin toteavalta – tai miten sen nyt sanoisi. Olen omaksunut ajatuksen, että elämä on jatkossa tällaista, rajoitetumpaa ja varovaisempaa kodin ulkopuolella. Uutiset Etelä-Korean uusista tartunnoista ja ihmisistä, jotka ovat sairastuneet uudelleen, pistävät mietteliääksi. Edelleen on usvan peitossa, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, ja miltä osin maailma on jo muuttunut pysyvästi.

Laihduttamisesta ja muista elämäntapamuutoksista sanotaan, että kestää 10 viikkoa muuttaa jokin yksittäinen tapa. Olemmeko me vielä alttiita palaamaan entiseen ja koronasulun aikana saatu hyvä oppi uusista työn tekemisen käytännöistä unohtuu?

Mennyt 8 viikon jakso on ainakin minun osaltani tehnyt luonnolle hyvää, ja uskoakseni olen muuttanut työskentelytapojani ja erityisest liikkumistottumuksiani pysyvästi. Ennen koronasulkua ajoin Hamina-Helsinki -väliä vähintään kaksi kertaa viikossa. Monesti ajokertoja tuli vielä useampia. Polttoainekulutuksesta kertoo jotain se, että olen tankannut autoni kerran sen jälkeen, kun koronasulku alkoi. Aiemmin sain piipahtaa mittarilla vähintään kerran, ja todella usein kaksi kertaa viikossa.

Viikonloppu meni kotipihassa kasvihuoneen pystytyksen valmisteluissa. Tuli pidettyä kylähullun mainetta yllä, kun lauantaina illan jo pimettyä vielä tein viimeisiä perustusvaluja ja keräilin kamppeita pois pihasta otsalampun valossa. Äitienpäiväksi ei viitsinyt jättää mitään kovin meluisaa tai pölyävää hommaa, niin kivien leikkuut oli saatava alta pois.

Alkavalla viikolla arkirutiinit muuttuvat taas, kun lapset menevät kouluun. Kumpainenkin on mieluusti lähdössä, ainakin toistaiseksi. Työrauha varmasti paranee, mutta uusi tilanne mietityttää.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s