WEEK 1 #covid-19

Nyt se on täällä. Koronavirus, Covid-19.

Ensimmäinen suomalaisen kantama varmistettu tartunta vahvistui helmikuun lopulla, vajaa kuukausi sitten. Nyt, kirjoittaessani tätä, vahvistettuja tartuntoja on yli 500. Hallitus päätti viikko sitten sulkea koulut – ja samalla ajaa kymmenet tuhannet työikäiset etätöihin. Meillä etätöiden tekeminen on ollut mahdollista jo pitkään, mutta sen toimintatavat ovat hyvin löyhästi määriteltyjä – yleensä kun kyse on siitä, että joku tekee satunnaisesti perjantain kotoa tai mökiltä töitä.

Aloin jostain syystä seurata koronavirukseen liittyvää uutisointia jo tammikuussa. Ehkä sen laukaisi runsas uutisointi ja varhain saatavilla ollut tilastotieto, toisaalta liikkeellä olleet salaliittoteoriat vaikuttivat niin herkullisislta dekkari-intoilijan näkökulmasta, että hain aktiivisesti tietoa eri lähteistä niihin liittyen. Epidemian levittyä Eurooppaan oli selvää, että saisimme osamme tästä kaikesta Suomessakin.

Vaikka olen ollut tietoinen aiheesta ehkä keskivertosuomalaista kauemmin, vasta viimemaanantainen hallituksen ilmoitus koulujen sulkemisesta oli se yksittäinen tapahtuma, joka nosti mielen syvyyksissä kyteneen ahdistuksen pintaan ja laukaisi adrenaliinipiikin. Koko viikon on päivien hiljaisina hetkinä päällimmäisenä ollut ajatus, että miten tästä selvitään niin, että yritys pysyy pystyssä ja työpaikat säilyvät? Paine on tuntunut rinnassa hetkittäin musertavana. Uni on ollut katkonaista.

Annoin henkilöstölle ensimmäiset toimintaohjeet koronavirukseen liittyen viime perjantaina (13.3.). Silloin etätöistä ei vielä puhuttu. Projektitoimintaan liittyvien vieraidenkin vastaanottaminen oli vielä mahdollista, suosilteltiin etäkokouksia ja ruuhka-aikoina liikkumisen välttämistä. Nyt, viikkoa myöhemmin, ovat uudet ohjeet jo voimassa ja Helsingin toimisto työskentelee etänä. Sama suositus on voimassa Kymenlaakson toimipisteille. Toimistolle saa mennä, mutta koko tiimi ei saa olla yhtä aikaa paikalla.

Alaselkäni on jumissa. Ja takapuoli hellänä. Olemme vaimon kanssa molemmat etätöissä. Vaimo tekee töitä yläkerrassa ruokapöydän ääressä, minä alakerrassa takkahuoneessa sohvapöydällä, tyynyn päällä istuen. Päätä särkee jatkuvasti, hartiat ovat aivan jumissa. Kahdeksantuntinen läppärin näppimistöllä hartiat sisäänkiertyneenä ei helpota tilannetta pätkääkään. Kolmen etätyöpäivän jälkeen olo on rampa.

Epätietoisuus tulevasta saa ärtyneeksi, väsyttää. Suomi kulkee pari-kolme viikkoa Keski-Euroopan perässä. Italia sulkee kaikki muut, paitsi yhteiskunnan kannalta elintärkeät yritykset. Onko sama edessä Suomessa?

Henkireikäni ovat olleet perheen kanssa tehdyt retket lähialueen vaellusreiteille ja luontopoluille. Täällä Kymenlaaksossa metsässä on ollut vielä tilaa ja luonnonrauhaa, vaikka kulkijoita on kyllä ollut aikaisempiin vuosiin nähden enemmän.

Lasten etäkoulunkäynti alkaa ensi viikolla. Saa nähdä, miten sen yhdistäminen työpäivään onnistuu…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s