Asunnonostajan muistilista 1: Keittiöt

Asunnon hankinta ja remontointi on stressaavaa. Kumpikin on useimmille meistä merkittävä investointi, johon sitoutudutaan pitkäksi aikaa. Netti on pullollaan asunnonostajan muistilistoja, joissa käydään läpi asunnon hankkimisen juridinen puoli; miten kaupan purkaminen tai hyvityksen hakeminen tapahtuu käytännössä virheen löytyessä, miten ja missä järjestyksessä pitää hankkia varmistus rahoitukseen, tehdä tarjous ja mahdollinen asunnon kuntoarvio tai -tarkastus. Asuntojen laadullinen puoli jää vähemmälle huomiolle.

Kuitenkin asunnon jokaisessa huonetilassa on asioita, joita jokaisen pitäisi harkita asuntoa ostaessaan tai vaihtoehtoisesti isomman remontin yhteydessä. Päätin aloittaa niiden listaamisen keittiöistä. Asetin samalla itselleni tavoitteeksi tehdä vastaava lista myös kodin muista huonetiloista.

Keittiösuunnittelussa on viimeisen 15 vuoden aikana ollut oikeastaan kolme trendiä. Perinteisesti keittiöiden säilytystila on painottunut yläkaappeihin. Tämä trendi muuttui noin 10 vuotta sitten, kun keittiösuunnittelijat alkoivat painottaa laatikostojen merkitystä tavaroiden säilyttämisessä. Saarekekeittiöt ovat viime vuosina yleistyneet pientalojen lisäksi kerros- ja rivitalotuotannossa. Oli keittiön malli mikä tahansa keittiössä kannataa arvioida erityisesti kolmea asiaa: 1. laskutilan määrää, 2. säilytystilan määrää  ja 3. ruokapöydän paikkaa. Äkkiseltään nämä tuntuvat hyvin itsestään selviltä asioilta, mutta ne eivät välttämättä olekaan sitä. Käyn läpi keittiösuunnittelun mahdollisia ongelmakohtia parin esimerkin kautta.

Keittiön tilankäytön ongelmat käytännössä

Käyn läpi keittiösuunnittelun ongelmakohtia parin esimerkin kautta. Kumpikin esimerkki on uudistuotannosta. Ensimmäinen asunto on pieni kaksi ja jälkimmäinen pieni kolmio.

Esimerkki 1, 2h + kt 42 m²

keittiöesimerkki1

Yllä oleva esimerkki on kahden huoneen ja keittötilan asunto. Keittiö on kompakti ja se avautuu olohuoneeseen / ruokailutilaan.

Tässä keittiössä on pieneksi keittiöksi varsin hyvin laskutilaa. Tiskialtaiden oikealla puolella astianpesukoneen päällä on leveä pöytätaso, jossa mahtuu esim. valmistelemaan ruokaa tai leipomaan. Lieden molemmin puolin on oikeaoppisesti laskutilaa. Myös käsin tiskaamisen / astiahuollon voisi kuvitella sujuvan kun altaan molemmin puolin on tilaa.

Säilytystilan määrä on tämän keittiön akilleen kantapää. Laatikostotilaa on vain jääkaapin ja lieden välissä oleva 300 mm leveä laatikosto. Pienessäkin kotitaloudessa on niin paljon haarukoita, veitsiä, kauhoja ja kapustoja ettei siinä oleva säilytystila riitä käytännössä mitenkään.

Kaapistotilaa on hyvin vähän. Alakaappeja on vain mahdollinen kulmakaappi. Itse asiassa sekä allas että liesi on niin lähellä keittiön kulmaa, että kulma on melko varmasti jätetty alakaapin osalta kokonaan hyödyntämättä. Tavaroiden säilyttämiseen soveltuvia kaappeja on vain kalusteeseen asennetun mikroaaltouunin yläpuolella, lieden ja altaan välissä olevassa kulmauksessa sekä jääkaapin ja lieden välissä, eli 4 kpl.

Esimerkki 2, 3h + k 68,5 m²

Yllä oleva esimerkki on kolmen huoneen asunnosta. Keittiö ja ruokailutila ovat yhdessä, olohuone on yhteydessä ruokailutilaan, mutta ei ole periaatteessa samaa huonetilaa.

Laskutilaa on kaksi 600 mm leveää tason osuutta. Toiminnallisesti nämä ovat oikeissa paikoissa, ja ruuanlaitolle on periatteessa hyvin tilaa. Mutta pienemmille keittiölaitteille ei oikein ole paikkaa. Pöytätilaa on kokonaisuuten jopa vähemmän kuin edellisessä esimerkissä. Myös kaappitilaa on niukasti. Alakaappeja on yksi, kun laatikosto ottaa toisen paikan.

Miettimisen aiheita

Palataan alussa listaamiini kolmeen tekijään, joihin kannattaa kiinnittää huomiota: 1. laskutilan määrä, 2. säilytystilan määrä  ja 3. ruokapöydän paikka. 

1. Laskutila

  • Onko keittiössä oikeasti tilaa ruoanvalmistukseen?
  • Mahtuuko keittiössä leipomaan?
  • Minne kahvinkeitin, vedenkeitin, leivänpaahdin, rikkaimuri ja limsakone?

Keittiössä olevan laskutilan eli pöytätason määrä, sijainti ja käytettävyys ovat avainasemassa siinä, miten keittiötä voi ylipäätään käyttää. Erityisesti pienissä asunnoissa laskutila on tilanpuutteen vuoksi karsittu minimiin ja lopulta kaikki saatavilla oleva pöytätila on täynnä keittiölaitteita – kahvin- ja vedenkeittimiä, leivänpaahtimia, limsakoneita ja rikkaimureita.

Usein ainoa leivontaan ja ruoanlaittoon soveltuva pöytätaso on laatikoston päälle tuleva taso. Pienasunnoissa tämä on yleensä kapea, vain 400-500 mm leveä. Näin kapeassa tilassa ei käytännössä mahdu tekemään mitään.

2. Säilytystila

  • Astiasäilytys, kuiva-aineet, kylmäsäilytys, keittiölaitteet
  • Säilytystilojen käytettävyys, onko alakulmakaappeja?

Uudisasuntotuotannossa asuntokoon pienentyessä keittiön säilytystila on kortilla. Pienasunnon keittiön alakaapiston osalla on useimmiten tasoliesi, astianpesukone, allaskaappi, kapea laatikosto ja jääkaappi. Altaan yläpuolella on astiakaappi, lieden yläpuolella liesituuletin ja hyvällä tuurilla maustekaappi. Yläkaappeihin jää säilytystilaa vain astianpesukoneen ja laatikoston yläpuolelle.

Missä säilytetään keittiön kuivatavarat ja astiat? Ellei keittiössä ole kunnollista säilytystilaa, asukas joutuu järjestämään sitä esim. olohuoneesta tai ruokailutilan yhteydest, erillistä astiakaappia kun ei mahdu nykyasuntojen keittiöihin. Säilytystila muodostaa vielä suuremman haasteen asuntoihin, joissa olohuone ja keittiö ovat yhtä tilaa.

3. Ruokapöydän paikka

  • Mahtuuko ruokapöytä keittiöön?
    Jos ei, miten se vaikuttaa olohuoneen kalustukseen?

Asuntojen keskipinta-ala on viimeisen kymmenen vuoden aikana pienentynyt uustuotannossa merkittävästi. Tämä on johtanut siihen, että ollaan palattu keittokomeroita ja -tiloja sekä tupakeittiöitä hyödyntäviin suunnitteluratkaisuihin, joita oli yleisesti pienissä asunnoissa 1970-luvun taloissa. Asuntojen olohuoneista on tullut monitoimitiloja, joissa laitetaan ruokaa, ruokaillaan, viihdytään ja oleskellaan. Erillinen tila ruoanvalmistukseen ei ole itseisarvo, eikä välttämättä edes paras suunnitteluratkaisu. Tupakeittiö on kuitenkin sisustajan kannalta haasteellinen tila.

Tupakeittiössä kannattaa kiinnittää erityisesti huomiota ruokapöydän ja sohvan / sohvaryhmän sijoittamisvaihtoehtoihin. Pienissä asunnoissa on monissa se ongelma, että iso osa tupakeittiöstä kuluu ”liikennetilaan”. Siihen avautu makuuhuoneen ja parvekkeen ovet. tilaan tullaan monesti suoraan eteisestä. Ehjää kalustettavaa seinäpintaa on vähän, jolloin sohvan saa asunnossa vain yhteen paikkaan. Näin ruokapöydälle joko on tilaa tai sitten ei.

Käyttö ratkaisee

Edellisissä kappaleissa ilmaan heittämiäni ajatuksia kannatta peilata kriittisesti omaan tapaan asua. Jos keittiötä käytetään vain satunnaiseen ruuan lämmittämiseen, ei sen toiminnallisuudella ole niin suurta painoarvoa, jos se taas on tila jonka kautta perheen arki elää ja hengittää on tilanne täysin toinen.

Toivottavasti näistä ajatuksista on sinulle hyöyä, kun eteen tulee keittiöremontti tai kun piipahdat asuntonäytössä.

-Petteri

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s