(Inho)realismia?

”Kustannustehokas.”

Siinä on sana, jota vihasin urani alkuaikoina yli kaiken. Se oli pallo jalassa, se oli kuin huone, jossa katto oli liian matalalla. Mielikuvitukselle ja ideoille ei jäänyt tilaa hengittää. Kun ideoilta katkotaan siivet tarpeeksi monta kertaa, sitä heittäytyy helposti kyyniseksi ja lakkaa yrittämästä.

”Ei ne hyväksy sitä kuitenkaan.”, ”Tämä ei ole sellaista, mitä me yleensä teemme”, ”Tämä on liian kallis”

Tunnustan itsekin painineeni itsesensuurin kanssa. Viimeiset seitsemän vuotta olemme kamppailleet verissäpäin toimeksiannoista myös hinnalla, minkä seurauksena työn säästämiseksi voi tulla kiusaus mennä sieltä missä aita on matalin. Enkä ole ajatuksieni kanssa yksin, vaan olen törmännyt tähän useasti kollegoiden kanssa keskustellessani.

Periksi antaminen on liian helppoa, varsinkin jos ostavaa asiakasta kiinnostaa vain ja ainoastaan lopputuotteen hintalappu. Ennakko-oletukset asiakkaan toiveista suojelevat omilta pettymyksiltä. Mutta onko se asiakkaan parhaaksi? Onko se sitä, mistä asiakas maksaa palkatessaan arkkitehdin hankkeeseensa?

Jossain vaiheessa tajusin, että asiakastyytyväisyyden näkökulmasta erittäin tiukan budjetin hankkeiden fokus on jossakin muualla kuin rakennuksen arkkitehtonisissa ansioissa.Ykkösasia on toiminnallisuus, eli se miten hyvin rakennus palvelee käyttäjäänsä. Erään opiskeluaikaisen asuntosuunnittelun professorin sanoin, ”kaikki laatu ei maksa”.

Kaikki muu tulee sen jälkeen. Mutta sitä muuta ei saisi unohtaa.

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s